Sileäkarvainen noutaja

Historia ja alkuperä

Rotu kehittyi Englannissa 1800-luvulla, ja se oli riistanvartijoiden suosituin noutaja ennen kultaisen noutajan ja labradorin nousua.

Ulkonäkö ja koko

Sileäkarvainen noutaja on suurikokoinen koira, jonka säkäkorkeus on tyypillisesti 56–62 cm ja paino 25–36 kg. Turkki on tiheä ja sileä. Rodulla tavataan seuraavia värejä: musta tai maksanruskea. Rodulle ovat tyypillisiä kolmionmuotoiset, eteenpäin taittuvat korvat. Urokset ovat yleensä narttuja kookkaampia ja järeämpiä.

Luonne ja käyttäytyminen

Sileäkarvainen noutaja on iloinen, ystävällinen ja optimistinen. Se on yleensä erinomainen lasten kanssa.

Koulutus ja harrastukset

Sileäkarvainen noutaja on helposti koulutettava ja motivoitunut oppimaan, kun koulutus on palkitsevaa ja johdonmukaista. Pentukurssi ja monipuolinen sosiaalistaminen luovat hyvän pohjan aikuisiälle. Rodulle sopivia harrastuksia ovat esimerkiksi metsästys, noutajien taipumuskokeet, retkeily, nosework ja agility.

Liikunta, aktivointi ja turkinhoito

Rotu tarvitsee runsaasti liikuntaa ja tekemistä. Turkki harjataan viikoittain.

Terveys ja elinikä

Rodulla esiintyy tavallista enemmän syöpiä, erityisesti histiosyyttistä sarkoomaa, mikä lyhentää keskimääräistä elinikää.

Rodun keskimääräinen elinikä on 10–12 vuotta. Ajantasaiset terveystilastot ja vanhempien tutkimustulokset löydät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä.

Kenelle sileäkarvainen noutaja sopii?

Sileäkarvainen noutaja sopii hyvin myös ensimmäiseksi koiraksi. Omistajan kannattaa olla aktiivinen ja nauttia ulkoilusta tai koiraharrastuksista, sillä rotu tarvitsee runsaasti tekemistä. Metsästyskoirana se viihtyy parhaiten, kun sen luontaisille taipumuksille löytyy käyttöä metsällä tai harrastuksissa. Rotu tulee yleensä hyvin toimeen lasten kanssa, kun koiralle ja lapsille opetetaan yhteiset pelisäännöt. Suuri koko tarkoittaa myös suurempia ruoka-, varuste- ja eläinlääkärikuluja sekä tilantarvetta kotona ja autossa.